Sarjikset

Milloin?

Sarjiksia olen tuhertanut jo alle kouluikäisenä. Ala-aste-ikäisenä harrastus tosin käynnistyi toden teolla. Harmi, ettei noita tuon aikaisia tuotoksia enää ole tallella.

Mitä?

Tyylilajina ollut aina piirrostyyliltään karikatyyriset hahmot. Yleensä aina on seikkailtu kovasti tai sitten väännetty vitsiä. Usein molempia. Nykyään näiden kahden yhdistelmä näyttää vakiintuneen standardiksi.

Formaattina on toiminut joko stripit tai novelli. Nykyään lähes yksinomaan stripit. Lisäksi kaikki tulee nykyään ulos digitaalisena. En enää oikeastaan edes piirrä paperille. Kaikki hoituu koneella.

Pisimpään tuotoksistani on varmaankin elänyt yhä hengissä oleva ”Laplandia>2000”. Tosin Megatrioa olen tehnyt ajallisesti jo aiemmin. Laplandia on ilmeisesti tekeleistäni myös luetuin. Ajallisesti ideana vanhin on ”Nahisteluplaneetta Megapop”. Sen perusidea kun syntyi jo yläasteikäisenä ekoine inkarnaatioineen. Tosin myös Laplandian ”Masa” hahmon esiaste syntyi samoihin aikoihin.

Millä ja miten?

Välineistä voinee mainita loistavan Wacomin Intuos piirtolevyn (A4 kokoa). Softana olen jo pidempään käyttänyt Manga Studion eri versioita. Nykyään viitosversiota, joka on kerrassaan mainio softa tarkoitukseensa. Koneena nykyään PC. Mäkilläkin on tullut tuherreltua ja samat vermeet saisi myös sille siinä missä PC:llekin. Pelien takia käytän itse vielä toistaiseksi PC:tä.

Paperille tuherrellessani käytän ihan normitussikyniä paksuuksia 0.7, 0.5, 0.3, 0.1 ja 0.01 tms pienimpiin rasterointeihin ja piperryksiin. Paperina välttää usein ihan perus kopio/printteripaperi, mutta paras tulos tulee kyllä laatupaperilla kuten vaikkapa Schoellershammerilla. Paperille piirtämisen jäätyä taka-alalle on jäänyt pois myös visiitit suosikkikauppaani Temperaankin

Ketkä?

Esikuvaosastolta löytyvät kotimaisista strippimestarit Juba…

etukuva

…Toinen strippimestari eli Jarla.

Jarlan signeeraus

 

Ulkomaisista täytyy ensin mainita ehkäpä kaikkien aikojen suosikkisarjakuvani eli Stan Sakain ”Usagi Yojimbo”:

Sakain signeeraus

 

…Ja Jeff Smithin ”Bone” (Luupäät)

welcomeblack

 

-En olisi se töhertelijä mitä olen nyt ilman Pahkasika ja Suomen Mad lehtiä. Niiden sivuilla kunnostautuneet tekijät ovat suuresti vaikuttaneet siihen mikä töhertelijä nyt olen.

Nyökkäys täytyy tehdä myös Marvelin tuotosten suuntaan. Niitä kun tuli poikavuosina tuijotettua enemmän kuin mitä ehkä hyväksi oli. Yhä niitä jollain tasolla fanittaa vieläkin. Mainittakoon nyt vielä muutamat DC:nkin hahmot, Lobo mm. Ja etenkin Frank Millerin ja Brian Bollandin Batman. Ukot nyt ovat kovia tekijöitä muutenkin.