Animaatio on ollut jo pitkään rakas harrastus. Sen pariin siirryin jo 80-luvun lopussa Amiga 500:n parissa Dpaint-ohjelmalla (oi niitä aikoja…).
Nyttemmin väännän niitä ihan porukalla. Yksin siis toistaiseksi vastaan animoinnista, mutta käsikirjoittajien ja ääninäyttelijöiden kera.
Softana toimii Anime Studion viimeisin versio ja ehkä vähän Toon Boom Studionkin.
Myös 3d-animaatio kiinnostaa. Blenderiin on jo tullutkin perehdyttyä ja sen kylkeen hankittuun erilliseen mallinnusohjelmaan, Siloon.
Alla tyylitön näyte pääprojektistani, ”Suolatuista Elimistä”: